Joensuun Kiekko-Pojat | Edustus

Arkkiviholliset vastakkain Mehtimäellä – ”Hyvä haaste meille”

02.10.2019

Jokipojat kohtaa tänään Mehtimäellä arkkivihollisensa SaPKon. Kiekko tippuu jäähän PKS Areenalla klo 18.30.

Jokipojat ja SaPKo iskevät tänään yhteen PKS Areenan valoissa. Odotettavissa on hurja taistelu sarjapisteistä.

– SaPKo on kamppailuvahva joukkue ja siellä on taitavia yksilöitä. Siellä on esimerkiksi Matias Lainiota ja Juuso Forsströmiä, joiden vahvuudet tulevat esille ylivoimalla, joten tyhmiä jäähyjä emme voi ottaa, mutta taka-askeleitakaan emme ota, Jokipoikien päävalmentaja Joni Petrell kertoo.

– Meille kova kauden alku, kun miettii ketä on vastassa. Tämä on meille hyvä haaste. Pystymme vielä parantamaan ja saamaan peliä vielä enemmän uomiin, Petrell jatkaa.

Jokipojat on kahden pelatun ottelun jälkeen sarjassa kahdeksantena. Ärjypaidat avasi voittotilin lauantaina kotiyleisön edessä kukistamalla Terry Andin osumilla hallitsevan mestarin Ketterän maalein 2–1 jatkoajan jälkeen.

Pasi Räsäsen luotsaama SaPKo on kerännyt myös kahdesta ottelusta kaksi pistettä, kun se kaatoi sarja-avauksessa jatkoajan jälkeen Peliitat maalein 3–2. Lauantaina pässipaidat jäivät kuitenkin sarjakärki Kooveen jyrän alle.

Jokipojat ja SaPKo kohtasivat harjoituskaudella kahdesti. Ärjypaidat voittivat molemmat kohtaamiset. Tämän kauden runkosarjassa joukkueet kohtaavat toisensa kuudesti.

Jokipojat–SaPKo tänään klo 18.30 PKS Areenalla. Liput ennakkoon klassikkokohtaamiseen hankit täältä.

Seuraa heitä:

#21 Miro Väänänen, Jokipojat

Taitava ja juonikas sentteri liikkuu sähäkästi ja on parhaimmillaan kiekon kanssa hyökkäysalueella. Kädet käy ja maisema vaihtuu.

#4 Atte Karppinen, Jokipojat

Maalinälkäinen laituri pelasi vahvan tulokaskauden ja on saanut myös maalihanat auki jo tälläkin kaudella. Vahvuudet hyökkäyspäässä ja tuloksenteossa. Entisiä Kärppä-junioreita.

Jokipoikien sisäinen pistepörssi:

1) Terry And 2+0=2

2) Matias Varttinen 1+0=1

3) Santeri Silvennoinen 0+1=1

4) Jaakko Kuusisto 0+1=1

5) Nico Joki 0+1=1

SaPKon sisäinen pistepörssi:

1) Matias Lainio 1+2=3

2) Juuso Forsström 1+2=3

3) Atte Karppinen 2+0=2

4) Tatu Vihavainen 1+1=2

5) Eetu Andersson 0+2=2

Mestis