Joensuun Kiekko-Pojat | Edustus

Kapteenin puheenvuoro – ”Mestaruudesta lähdetään pelaamaan”

26.08.2019

Jokipoikien kapteeni Esa Lehikoinen johtaa esimerkillään niin kopissa kuin kentälläkin. Kokeneella puolustajalla on vahva luotto alkavan kauden ärjylaumaan.

Esa Lehikoinen aloittaa toisen kautensa Jokipoikien kapteenina. Kokenut puolustaja on tärkeässä roolissa niin kaukalossa kuin johtajana pukukopissakin.

– Koittaa oman esimerkin kautta johtaa. Joukkueessa on paljon nuoria pelaajia ja heitä pyrin neuvomaan ja potkimaan eteenpäin, Esa Lehikoinen kertoo.

Jokipoikien alkavan kauden joukkue on mielenkiintoinen sekoitus nuoria uusia nimiä, liigakaukaloissakin pelanneita tekijöitä ja jo Mestiksessä läpilyöneitä kovia tekijöitä.

– Joukkueesta löytyy taitoa, kovuutta ja nälkää. Monelle kausi on ensimmäinen Mestiksessä ja heillä on kova halu näyttää, että pystyy tässä sarjassa pelaamaan ja sitten joskus mahdollisesti ylempänäkin, Lehikoinen sanoo.

Jokipojat tähtää alkavallakin kaudella korkealle. Se on selvä.

– Emme ole vielä lyöneet tavoitetta lukkoon, mutta mestaruudesta lähdemme pelaamaan.

Tsekkaa koko haastattelu yltä.

Mestis