Joensuun Kiekko-Pojat | Edustus

Otteluennakko: Jokipojat-Ketterä PLAYOFFS

20.03.2019

Torstaina 21.3 pelataan puolivälieräsarjan toinen osaottelu. Tällä kertaa Jokipojat isännöi Ketterää kotiluolassaan PKS Areenassa klo.18:30 alkaen. Jokipojat johtaa sarjaa otteluvoiton 1-0.

Jokipojat ryöstivät kotiedun itselleen tiistaina pudotuspelisarjan ensimmäisestä ottelusta, kun Ketterä kaatui Imatran Spa Areenalla tasapainoisen suorituksen jälkeen lukemin 2-4. Ensimmäisessä osaottelussa näkyi vielä, että kyseessä oli ensimmäinen pudotuspeli. Tuolloin ei vielä suurempia nokkapokkia nähty saatikka taistelupareja löydetty, mutta torstain kotiottelusta voidaankin odottaa lämpöisempää kohtaamista.

Ärjylauman kapteeni Esa Lehikoinen näytti hienosti esimerkillään, mitä pudotuspelimaailma on. Tehopisteet 1+2 ja vuoren varmat otteet omassa päässä tuskin jäi keneltäkään huomaamatta. Myös läpi kauden energisesti esiintynyt Jokipoikien telaketju Tiala-Rissanen-Ahtonen sai aikaan mukavaa painetta ja hämmennystä Ketterän päätyyn. Tältä kentältä onkin lupa odottaa kevään kuumimmissa peleissä harmaita hiuksia vastustajalle.

-Oli mahtavaa päästä pelaamaan eka matsi ja kyllä voitosta aina saa luottamusta omaan ja joukkueen tekemiseen. Varmasti torstaina tulee olemaan kovaa vääntöä ja vauhdikasta peliä. Tunnepuolikin kasvaa pelien edetessä, joten kyllä on innostuneet ja odottavaiset fiilikset, että päästään kotikaukaloon näyttämään mitä osataan, Tiala fiilistelee.

-Jokainen voi itse ajatella, kuinka tärkeää oli ottaa ensimmäinen kiinnitys vieraista altavastaajana. Voitto luo uskoa joukkueeseen, mutta pitää muistaa, että sarja on vasta käynnistynyt. Molemmat joukkueet tulevat parantamaan otteitaan sarjan edetessä, matka on pitkä. Nyt päästään seuraavaksi pelaamaan PKS Areenalle. Toivon ennen kaikkea, että yleisö löytää halliin ja kannustaa omiaan kaikin voimin. Joukkueelle se on hyvin tärkeää, siitä saa paljon lisää energiaa jäälle, päävalmentaja Jouni Varis muistuttaa.

Puolivälierien toinen osaottelu Jokipojat-Ketterä torstaina 21.3 PKS Areenalla kello 18:30. Liput ennakkoon osoitteesta www.ticketmaster.fi. Valmentajien ennakkohaastattelut Pub Ärjyluolassa klo.18:00!

Mestis