Joensuun Kiekko-Pojat | Edustus

Otteluraportti: Jokipojat-Ketterä 2-3

16.01.2019

Jokipoikien vahva ensimmäinen erä ei tuottanut tulosta, Ketterä parempi lukemin 2-3 (0-1,1-0,1-2). Yleisöä PKS Areenalle oli saapunut 701 silmäparia.

Jokipojat tulivat otteluun varsin pirteästi. Kotijoukkue sai luotua kerta toisensa jälkeen mukavia pyörityksiä imatralaisten päätyyn ja Ketterän maalissa illan ottelussa torjunut Saipan sopimusveskari Niclas Westerholm oli täystyöllistetty. Kiekkoa ajoittain vaarallisesti pomputellut Westerholm piti kuitenkin pintansa kerta toisensa jälkeen. Jokipojat pääsi erän loppuminuuteilla ylivoimalle, mutta ottelun avausmaalista vastasikin Ketterä. Hyvän pyörityksen päätteeksi vieraiden Joona Jääskeläinen pääsi melko vaarattomasti Jokipoikien alueelle Esa Lehikoista vastaan. Kaukaa lähtenyt laukaus yllättikin koko ensimmäisen erän ylhäisessä yksinäisyydessään olleen Niilo Halosen kilpipuolelta.

Toisessa erässä Ketteräkin esitti jo heräämisen merkkejä viidellä viittä vastaan pelatessa. Ketterän Sebastian Sjöholmin ottama 2+2 minuutin rangaistus korkeasta mailasta tarjosi isännille oivan tilaisuuden tasoitusmaaliin. Ylivoima tuotti aivan sen loppupuolella tulosta, kun Joel Olkkonen täräytti kiekon siniviivalta ohi erinomaisesti pelanneen Westerholmin.

Kolmannessa erässä alkoi sitten maalintekokilpailu. Ensin Janne Väyrynen punnersi lukemat maalin edustalta 2-1 ja heti perään Ketterä tasoitti ottelun 2-2 Henry Karjalaisen päästyä nokikkain Niilo Halosen kanssa. Joonas Larinmaan 2+10 minuutin rangaistus päähän kohdistuneesta taklauksesta kostautui erän puolivälin jälkeen, kun Aku Kestilä tykitti ylivoimalla Ketterän 2-3 johtoon. Erän lopussa ärjylauma haki tasoitusta vimmatusti ilman maalivahtia, mutta maalikahakoita enempää se ei tällä kertaa tuottanut tulosta.

-Kyllä taas jatkui samanlaisena meidän väliset kamppailut. Kaveri tuli hyvällä jalalla ensimmäiseen erään, oltiin aika lirissä. Kiekollinen peli oli aika onnetonta ja jouduttiin juoksemaan perässä koko erä sen takia. Joukkue nousi sitten hienosti mukaan. Pakko nostaa esille meidän Karjalaisen Henry, joka muutamalla hienolla yksilösuorituksella ratkaisi sitten pelin meille, päävalmentaja Maso Lehtosta tuurannut Teemu Asikainen kommentoi.

-Viisi vastaan viisi pelistä ei tarvitse joukkuetta hirveästi moittia. Ne maalit mitkä syntyivät meidän päähän, kaivelee. Tiedettiin tasan tarkkaan miten Ketterä pelaa ylivoimaansa, paineessa pelattiin ehkä vähän ylimielisesti, josta sitten Ketterä rankaisi. Kyllä tämä tappio harmittaa aikalailla, mutta ei auta kuin jatkaa eteenpäin ja kohti Tamperetta, pääkäskyttäjä Jouni Varis perkasi.

Ketterä nousi voitollaan Jokipoikien ohi neljänneksi sarjataulukossa. Jokipoikien osalta pisteiden metsästys jatkuu viikonloppuna Pirkanmaan kiertueella. Perjantaina ärjylauma pysähtyy Hakametsään KOOVEE:n vieraaksi ja lauantaina kamppaillaan Lempäälässä LeKi:n vieraana. Seuraava kotiottelu Jokipojilla on lauantaina 26.1, silloin vastaan asettuu TUTO.

 

MAALIT

18:25 0-1 JÄÄSKELÄINEN AV

27:44 1-1 OLKKONEN (WACKLIN, VÄÄNÄNEN) YV

44:17 2-1 VÄYRYNEN (ULANDER, KOKKOLA)

45:41 2-2 KARJALAINEN

51:05 2-3 KESTILÄ (KARJALAINEN, MAARNELA) YV

 

TORJUNNAT

HALONEN 4+9+4=17

WESTERHOLM 13+5+8=26

 

RANGAISTUKSET

JOKIPOJAT 18min

KETTERÄ 14min

Mestis