Joensuun Kiekko-Pojat | Edustus

Lauantaina jatketaan - Espoo United vieraaksi Mehtimäelle

17.11.2017

Jokipoikien tämän viikon jälkimmäinen ottelu on kotipeli Espoo Unitedia vastaan klo 17.00. Vaikean alkukauden pelannut United on sarjassa ennen perjantain kierrosta toiseksi viimeisenä. Joukkue on parhaillaan vieraskiertueella, kun se kohtaa perjantaina Iisalmessa Peli-Karhut ja heti perään lauantaina Jokipojat.

Jokipoikien kokoonpanosta ovat varmuudella sivussa puolustaja Lassi Raitanen sekä A-junioreiden mukana oleva hyökkääjä Teemu Lahtinen. Lisäksi Ketterä-ottelussa tapahtuneen päähän kohdistuneen taklauksen vuoksi hyökkääjä Mika Koivisto on sivussa, sillä hän sai taklauksestaan kolmen ottelun pelikiellon.

Jokipoikien edellinen ottelu oli keskiviikkona kotiluolassa. Vierailija Ketterä oli usealla pelin osa-alueella kotijoukkuetta edellä, mutta niin vain ärjypaidat kairasivat täyden pistepotin hyvän viimeistelynsä turvin lukemin 4-1.

Myös Jokipoikien maalilla 30 kutia torjunut Timo Niemi oli loistavassa vedossa.

– Pelin alussa oltiin kiekon kanssa huolimattomia, mutta oli siellä paljon hyviäkin juttuja. Pystyttiin saamaan pitkiä hyökkäyksiä ja alivoima varsinkin kolmella viittä vastaan oli iso juttu pelin kannalta, Jokipoikien päävalmentaja Jouni Varis kertaa.

Jokipoikien kiekollinen pelaaminen varsinkin pelin alussa oli vaikeaa. Johtuiko vaikeus siitä, että peleistä oli pidempi tauko?

– Se on henkilökohtaista, miten pääsee pelirytmiin tauon jälkeen. Se lähtee jokaisen pelaajan valmistautumisesta, että miten peli lähtee ja minkä valinnan pelaaja tekee kiekon kanssa. Ottelun alussa ne helpot valinnat ovat ne parhaat valinnat. Saatettiin pikkaisen liian vaikeata yrittää pelin alussa, niin se peli antaa heti kynsille.

Jokipojat oli otteluun hiukan sekoitellut kentällisiään, ja esimerkiksi hyvin alkukaudesta toiminut Joonas Larinmaa-Oula Uski-Oskari Lehtinen kenttä oli muuttunut Lehtisen siirtyessä ykköskenttään Tuukka Rajamäen ja Ville Halosenviereen.

– Tietysti tehokkuuta haetaan. Ei ole intressi sekoittaa kenttiä, mutta Rovaniemen reissun jälkeen oli vaikea jakso. Loukkaantumisetkin ovat sotkeneet kokoonpanoja. Haetaan sitä, että saataisiin joukkue tip-toppiin. Pieniä viilauksia tehdään, että saadaanko sillä tavalla peliä ja tulosta paremmaksi.

Suurin odotuksin kauteen jälleen lähtenyt Espoo United oli varsinkin kesällä otsikoissa kaukalon ulkopuolisten sekoilujen vuoksi. Minkälainen porukka United on?

– Eikös se ole Mestiksen kallein joukkue? Jokainen omalla tyylillään rakentaa joukkueensa. Laadukas joukkue on vastassa. Ensimmäiset kymmenen peliä he pelasivat harvakseltaan. Huomenna pitää olla heti hereillä, jos meinataan voitosta tapella, se on ihan selkeä asia, Varis sanoo.

Viime kaudella joukkuetta päävalmentanut Timo Hirvonen on nykyisin joukkueen apuvalmentaja, ja joukkueen pääluotsina toimii Bluesin junioreja aiemmin valmentanut Niko Marttila. Marttila on Variksen mukaan tuonut hiukan muutoksia joukkueen pelaamiseen.

– On siinä eroja jonkun verran viime kauteen. Joukkueen trapissa meillä on haastetta. Lähtökohtaisesti oma pelaaminen on ykkösjuttu. Tietyt asiat vastustajan pelaamisessa pitää huomioida, mutta oma pelaaminen pitää olla laadukasta.

– Meidän liike pitää saada käyttöön. Keskiviikkona oltiin jaloissa, eikä saatu moottoria käyntiin. Se on hirveän tärkeää, että Jokipojat liikkuu hyvin.

Jokipojat ja United ovat kohtasivat viime kaudella neljä kertaa, ja kaikista kamppailuista Jokipojat vei voiton. Viimekin kaudella Unitedin pelaaminen oli vaikeaa alkukaudesta, mutta niin vain loppukauden hyvien otteiden myötä joukkue ylsi lopulta pronssimitaleille asti.

Unitedin ehdottomasti nimekkäin pelaaja on 35-vuotias Kim Hirschovits, mutta hän ei ole tällä kaudella pelannut pelin peliä erittäin vaikean vamman vuoksi. Viime kaudellakin hän pääsi pelaamaan vain kolme ottelua.

Toinen erittäin tunnettu pelaaja löytyy maalinsuulta. 32-vuotias Mika Norja on torjunut useana kautena Mestiksessä hyvällä menestyksellä. Lisäksi häneltä löytyy Liigakokemusta niin HIFK:n kuin myös Jukureiden riveistä.

Vaikean alkukauden pelanneella Unitedilla on ennen perjantain vieraspeliä allaan viiden ottelun tappioputki. Joukkue onkin viiden ottelun kuntopuntarin perusteella Mestiksen heikoin joukkue.

Myös vieraskaukalossa joukkueen peli on takunnut, sillä ennen perjantain kierrosta vieraspeleistä joukkue on hankkinut vähiten pisteitä koko Mestiksessä, kun kuudesta vieraspelistä on irronnut neljä pistettä.

Tällaisessa tilanteessa kun vastustajalla on vieraskertue ja edellisenä päivänä peli ja Jokipojat pääsee levänneempänä peliin, onko tarkoitus panostaa liikkeeseen ja fyysisyyteen?

– Kun muutama viikko sitten käyntiin Rovaniemellä keskiviikkona, ja kotona oli perjantaina SaPKoa vastaan peli ja lauantaina Kokkolassa Hermes-peli, niin ainakin Hermes oli panostanut, Varis naurahtaa.

– Ei se kuitenkaan sillä tavalla aina mene, että siellä tulisi väsynyt joukkue vastaan. Kyllä pelaajat palautuvat. 

Jokipoikien alkukauden tärkeimpiin pelaajiin lukeutuva Lassi Raitanen on sivussa loukkaantumisen takia vähintään kaksi viikkoa.

– Raitanen on poissa kahdesta neljään viikkoa. Hän on meille iso palanen.

Jokipoikien edellisessä ottelussa hyökkääjä Mika Koivisto sai ulosajon päähän kohdistuneesta taklauksesta. Video tilanteesta on nähtävissä Jatkoajan sivulla. Mestiksen kurinpitäjä Pasi Järvinen on määrännyt Koiviston kolmen ottelun pelikieltoon.

– Koivisto sai kolme peliä, se me niellään. Kuitenkin edellisessä Ketterä-pelissä oli samat tuomarit, ja Eppu Rissanen oli toista viikkoa aivotärähdyksen takia sivussa pelissä tapahtuneen taklauksen takia, mutta tilanteesta ei tullut edes jäähyä.

– Ei tämä nyt ihan putkeen mene. Sen ymmärrän, että eilisestä Koiviston tilanteesta varmaan voi jotain antaa. Mutta se, että kun meidän pelaaja loukkaantui, niin ei edes jäähyä tullut. Jonkun tarttis tehdä jotain. Tilanne ihmetyttää. Tuomio kestetään, mutta kun videot on olemassa, eikä tapahdu mitään, niin sanon että voi veljet, Varis tylyttää.

Ottelu Espoo Unitedia vastaan alkaa lauantaina kello 17.00.

Otteluennakon laati Mehtimäkeläinen

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Käytämme evästeitä analysoidaksemme sivuston suorituskykyä ja tarjotaksemme sosiaalisen median ominaisuuksia sekä räätälöidäksemme sisältöä ja mainoksia. Mikä teet muutoksia valintoihin, päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Käytämme evästeitä analysoidaksemme sivuston suorituskykyä ja tarjotaksemme sosiaalisen median ominaisuuksia sekä räätälöidäksemme sisältöä ja mainoksia. Mikä teet muutoksia valintoihin, päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu