Joensuun Kiekko-Pojat | Edustus

Lassi Raitanen ihastuttaa otteillaan – ”Pelaan urani parasta lätkää”

01.01.2020

Jokipoikien puolustuksen liideri Lassi Raitanen pelaa loistavaa kautta ja on noussut sarjan parhaimpien pakkien joukkoon viimeistään nyt.

Ärjypaitojen numero 77 on joka puolella kaukaloa: blokkaa kuteja kropallaan, jakelee painavia taklauksia, antaa petterinummelinmaisia avaussyöttöjä hyökkääjien lapaan, takoo ylivoimalla viivalta melkoisia pommeja ja johtaa joukkuetta myös kopissa. Ei ihme, että Lassi Raitasesta on tullut yksi Mehtimäen yleisön suosikeista.

Joensuusta on tullut myös Raitaselle koti. ”Suuri Taiteilija” viihtyy kolmatta kautta ärjynutussa ja Jokipoikien kapteenistoonkin kuuluva puolustaja pelaa uransa parasta lätkää.

– Kyllä niin voi sanoa, että pelaan urani parasta lätkää juuri nyt. En lyönyt tähän kauteen mitään henkilökohtaisia tavoitteita. Haluan vain, että joukkue pärjää ja pystyn auttamaan omalla osaamisellani joukkuetta, Lassi Raitanen kertoo.

Mestis-hopeaa Kiekko-Vantaassa keväällä 2017 ennen siirtoa Joensuuhun voittanut Raitanen on jo nyt rikkonut yhden kauden piste-ennätyksensä Mestiksessä.

– Valehtelisin jos sanoisin, ettei se tunnu hyvältä, että pisteitä on tullut. En asettanut mitään pistetavoitteita, eikä ne ole minulle tärkein asia. Pisteitä on paljon tullut niin, että kaverit on laittanut laukausten irtokiekoista sisään, Raitanen sanoo.

Raitanen on tehtaillut 22 ottelussa tehot 4+15=19 ja on pakkien pistepörssissä viidentenä.

– Ei se mikään iso tavoite ole voittaa pakkien pistepörssiä, mutta olisihan se hienoa olla pörssikärki. Ei se helppoa tule olemaan, kun siellä on esimerkiksi (Marlo) Koponen mässäillyt melkoisesti pisteillä, Raitanen tuumii.

Jokipojat on parantanut tahmean alkukauden jälkeen peliään paljon. Ärjypaidat lähtevät vuoteen 2020 sijalta kuusi. Matkaa neljän parhaan joukkoon on enää kolme pistettä. Sarjakärkeen eroa on nyt 12 paunaa.

– Pelasimme ihan hyvin silloin alkukaudestakin, mutta kun häviät, niin se näyttää sarjataulukossa pahemmalta, koska pelattuja pelejä ei vielä ole niin paljon. Olemme parantaneet puolustuspeliä ja maalivahtipeliä. Sitä kautta pelit ovat kääntyneet voitoiksi ja sitä kautta itseluottamus on noussut, Raitanen kertoo.

Uuden vuoden toive on myös viime viikon peleistä vamman takia sivussa olleella Raitasella valmiina.

– Ailahtelevuus pelien sisältä pitää saada pois. Jokaisen pitää ymmärtää, ettei tässä sarjassa ole yhtään helppoa peliä. Silloinkin, kun kroppa ei ole aina terävimmillään, niin kaikki on lyötävä likoon, Raitanen päätti.

Mestis