Joensuun Kiekko-Pojat | Edustus

Päävalmentajan yhteenveto – ”Olen todella ylpeä joukkueesta”

16.03.2020

Jokipojat sijoittui Mestiksen runkosarjassa kolmanneksi ja olisi lähtenyt vahvoista asetelmista pudotuspelikevääseen. Päävalmentaja Joni Petrell laittoi yhteen koronaviruksen takia runkosarjaan päättyneen kauden.

Jokipojat ylsi runkosarjassa parhaaseen suoritukseen neljään vuoteen. Alkukausi oli tahmea tuloksellisesti, mutta sen jälkeen Jokipojat oli yksi sarjan kovimmista nipuista kaukalossa.

– Tuloksellisesti erittäin hyvä suoritus. Kotietua haettiin ja se saatiin. Alku oli vaikea, oltiin kahdeksan pelin jälkeen viimeisenä ja uskoa koeteltiin monesta suunnasta. Muovasimme peliä ja tehtiin hienosäätöä peliin ja saimme kesken kauden vielä mukaan laadukkaita pelureita. Missään vaiheessa meillä ei ollut paniikkia, vaan pelaajat suoriutuivat arjesta erinomaisesti, Jokipoikien päävalmentaja Joni Petrell kertoo.

Koronavirus päätti Mestis-kauden runkosarjaan.  Niinpä kausi päättyi kuin seinään joukkueiden valmistautuessa kevään kliimaksiin.

– Olen todella ylpeä joukkueesta. Totta kai se harmittaa, että yksi tavoite jäi katsomatta läpi, mutta tässä on kyse isommista asioista kuin jääkiekosta. Oli hienoa nähdä kauden aikana, että saimme enemmän porukkaa halliin ja veikkaan, että Mehtimäen pyhättö olisi roihahtanut liekkeihin kevään pleijareissa. Toivottavasti ensi kaudella yleisö löytää heti alusta saakka meidän taakse lehtereille, Petrell sanoo.

Tämä aiheuttaa varmasti monen seuran talouteen vähintään lommoja. 

– Aika tyhjä olo tässä on nyt, kun paljon ollaan tehty töitä. Sen verran iso asia tämä Jokipojat on minulle, että tietenkin tämä tilanne huolestuttaa. Monella joukkueella on varmasti haasteita talouden kuntoon saamisen kanssa. Elämme vaikeita hetkiä monella tapaa, Petrell kiteytti.

Petrell uskoo siihen, että Jokipojat nähdään ensi kaudella kaukalossa entistäkin vahvempana.

– Olin tyytyväinen siihen miten onnistuimme joukkueen rakentamisessa tälle kaudelle. Vielä on vaikea sanoa tämän tilanteen vaikutuksesta kokonaisuudessaan ensi kauden joukkueen rakentamiseen. Uskon, että saamme kasattua kilpailukykyisen, hyväpäisen ja urheilullisen joukkueen ja oma toiveeni on, ettei tulisi paljoa vaihtuvuutta, Petrell kertoo.

Jokipoikien päävalmentajana ensi kaudellakin jatkavalla Petrellillä on terveisiä myös faneille ja yhteistyökumppaneille.

– Haluan kiittää faneja ja yhteistyökumppaneita. Jatketaan tästä yhdessä vahvempana eteenpäin, kun saadaan koronavirus selätettyä, Petrell sanoo.

Mestis