
Kiekko-Pojat on vuoden Mestisseura 2021
Suomen jääkiekkoliitto on valinnut Joensuun Kiekko-Pojat vuoden 2021 Mestisseuraksi. Palkinto jaettiin seuralle, joka on pystynyt merkittävästi kehittämään toimintaansa kauden aikana. Palkinto on joensuulaisseuralle historian ensimmäinen.
” Hieno tunnustus tehdystä työstä, vaikka työ onkin vasta alussa. Ensimmäinen kausi uusien taustajoukkojen kanssa on ollut täynnä yllätyksiä, epävarmuutta ja opettelua, mutta olemme suoriutuneet siitä olosuhteisiin nähden hyvin. Ihmiset ovat olleet kiinnostuneita Kiekko-Pojista ja palaute on ollut todella positiivista ja kannustavaa läpi kauden. Jatkuva toiminnan kehittäminen niin urheilupuolella kuin toimistonkin puolella on tärkein tavoitteemme myös tulevina kausina, joten tämä palkinto antaa uskoa, että olemme oikealla tiellä, kertoo toimitusjohtaja Kalle Kerman. ”
Joensuulainen jääkiekko uudistui kauden alla, kun paikallisen Mestis-seuran omistajapohja vaihtui kokonaan ja samalla joensuulaisen jääkiekon lippulaiva otti uudelleen käyttöön Kiekko-Pojat nimen ja palautti menestysvuosilta tutun vaakunalogon peliasujen rintaan. Seurassa on nähty kauden aikana muitakin muutoksia. Manageri Jaakko Lipponen ja heinäkuussa toimitusjohtajaksi valittu Kalle Kerman ovat tehneet töitä seuran taustalla ja valmennustiimi Benjamin Laurinkari, Simo Karjalainen ja Arto Pyykkö sai joukkueen hienoon vireeseen Mestiksen kevätkaudella. Runkosarjassa Kiekko-Pojat oli toinen ja pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella JoKP pudotti Kiekko-Vantaan voitoin 2–1. Välierissä Hermes oli parempi voitoin 2-0, joten Kiekko-Poikien kausi huipentuu huomenna keskiviikkona 21.4 Mehtimäellä pelattavaan pronssiotteluun IPK:ta vastaan.
” Kiitos palkinnosta kuuluu koko Kiekko-Poikien yhteisölle, joka on ollut tukena, vaikka katsomoon asti ei kevätkaudella olekaan päässyt joukkuetta kannustamaan. Erityiskiitos menee tietysti myös upealle joukkueelle, joka on osoittanut luonnetta ja pystynyt pelaamaan huipputasolla kauden kaikista tapahtumista ja sattumuksista huolimatta. Kausi ei ole ollut missään tapauksessa helppo heidän näkökulmastaan katsottuna. Iso kunnioitus heitä ja heidän tekemää työtä kohtaan tässä tilanteessa, päättää Kerman. ”