Väitetään, että kaikki mahdolliset tavat sponsoroinnissa ja yritysten kanssa tehtävässä yhteistyössä on jo maamme pääsarjojen jääkiekkojoukkueilla käytössä. Joensuun Kiekko-Pojat todistavat tämän väitteen vääräksi tällä viikolla lanseerattavalla uudella konseptillaan, jossa seura tuo mukaan uuden tavan tehdä kumppaniyhteistyötä aina kulloisenkin vieraspaikkakunnan mukaan.
Uusi konsepti lanseerataan perjantaina 24.10. loppuunmyydyn Veikkaus Arenan edessä Helsingissä, kun JoKP kohtaa kotijoukkue Jokerit.
Nyt lanseerattavassa konseptissa seura hakee kultakin vieraspaikkakunnalta kumppanin, joka tulee mukaan partneriverkostoon ja saa juuri näiden vierasotteluiden ympärille rakennetun omien tarpeidensa mukaisen näkyvyyspaketin. Tuon paketin kulmakivenä on täysin yrityksen brändin mukaisesti suunnitellut paidat, joita joukkue käyttää alkulämmittelyn ajan jäällä.
Paitojen lisäksi JoKP räätälöi muun osuuden kumppanuussopimuksesta asiakkaan tarpeiden mukaan. Tähän kuuluu useasti sosiaalisen median nostoja sekä kuva ja videomateriaalin tuottamista yrityksen omaan käyttöön, VIP-pääsyliput otteluun tai asiakkaan paidat sen omille otteluvieraille.
Kiekko-Poikien kumppanina tällä kaudella Helsingin otteluissa on Bondata, joka on juuri lanseerannut uuden brändinsä. Uusi Bondatan brändi yhdistää aiemmin kahden erillisen brändin alla toimineet Go Onin ja Innolinkin.
– Hyvin hoidettu kumppaniverkosto on meille elintärkeä rahoituksen lähde. Tämän vuoksi pyrimme jatkuvasti innovoimaan tapoja toimia yhdessä yritysten kanssa ja löytää heille hyötyjä. Nyt lanseerattava konsepti antaa meille pääsyn yhteistyöhön sellaisten yritysten kanssa, joita emme normaalikonseptillamme tavoittaisi ja joille ns. vakiotarjonta ei antaisi oikeanlaista vastinetta. Jatkossa pystymme hakemaan suurelta osaa vieraspaikkakunnista uusia kumppaneita ja näin samalla tuomme jälleen uuden työkalun seuran varainkeruun työkalupakkiin, kertoo Kiekko-Poikien manageri Jaakko Lipponen
Jokereiden puheenjohtaja Mikko Saarni on puolestaan tyytyväinen siitä, että seura pystyy tarjoamaan ainutkertaisen mahdollisuuden tämän uuden konseptin lanseeraukseen.
– Bondata tekee jo yhteistyötä Jokereiden kanssa ja hienoa että he pääsevät boostaamaan uuden brändinsä lanseerausta historiallisessa areenan paluuottelussa. Jokerit tulee jatkossa varmasti hyödyntämään vastaavanlaista konseptia laajentaessamme kumppaniverkostoamme.
Myös Bondata Groupin puolella ollaan tyytyväisiä uudelle yhteistyölle.
– Olemme todella mielellämme mukana tällaisissa uusissa konsepteissa ja nyt vielä ajoitus sattui todella nappiin yhteen uuden brändimme lanseerauksen kanssa, kertoo Bondata Groupin toimitusjohtaja Pekka Vuorela.