Joensuun Kiekko-Pojat | Edustus

Kuuma kärkikamppailu edessä Mehtimäellä – lauantaisauna lämpenee

29.02.2020

Jokipojat hakee jo yhdeksättä perättäistä kotivoittoaan illalla, kun kärkikamppailussa PKS Areenalle vieraaksi saapuu hallitseva mestari Imatran Ketterä.

Pohjois-Karjala vastaan Etelä-Karjala. Se on homman nimi klo 17 Mehtimäen lauantaisaunassa, kun kolmantena oleva Jokipojat ja sarjakärki Ketterä iskevät yhteen.

Kotiedusta pudotuspeleihin taisteleva Jokipojat on yksi sarjan kuumimmista joukkueista. Ärjypaidat ovat keränneet kuudesta edellisestä ottelustaan pisteitä ja voittanut niistä neljä.

Jokipojat on raapinut 46 ottelusta kasaan 81 pistettä. Edellä IPK on samoissa pisteissä ottelun vähemmän pelanneena. Takana SaPKo vaanii kolmen pisteen päässä, TUTO viiden pisteen päässä ja syöksykierteeseen ajautuneeseen Kooveeseen ero on kasvanut jo kuuteen paunaan.

Jokipojat on ollut hurjassa iskussa varsinkin kotikaukalossa, jossa se on voittanut nyt kahdeksan peliä perättäin. Välillä vähän huonomallakin pelillä.

Perjantaina Jokipojat koki arkkivihollisten kohdatessa 0–1-jatkoaikatappion SaPKon vieraana. Ärjypaidoilla oli paikat voittaa ja varsinkin ylivoimamahdollisuuksia oli runsaasti. Jokipojat iski kuitenkin pöytään hyvän taistelun vaikeista lähtökohdista huolimatta, sillä melkoinen flunssa-aalto koettellee tällä hetkellä joukkuetta.

Ketterä on sarjan piikkipaikalla ja kerännyt 46 ottelusta 91 pistettä. Seurahistorian ensimmäinen runkosarjan voitto on siis enää sinettiä vaille valmis.

Ketterälle kävi perjantaina nolosti kotiyleisön edessä, kun Peliitat onnistui yllättämään ja katkaisi hallitsevan mestarin peräti 11 ottelun mittaisen voittoputken. Sitä ennen edellinen tappio Ketterälle tuli Mehtimäellä 22. tammikuuta, kun Jokipojat voitti hegemoniaottelun 4–3-lukemin.

Maso Lehtosen luotsaamalla Ketterällä on kasassa tälläkin kaudellla erittäin laadukas ja nimekäs nippu. Ketterän avainpelaajia ovat muun muassa ykköstorjuja Santeri Lipiäinen, puolustuksen kärkihevoset Marlo Koponen, Joel Olkkonen ja Samuli Tanhua sekä tähtihyökkääjät Jaakko Lantta, Rasmus Hämäläinen, Roope Mäkitalo, Aku Kestilä ja Valtteri Lipiäinen.

Jokipojat ja Ketterä ovat kohdanneet tällä kaudella neljä kertaa. Kotijoukkue on vienyt aina voiton, sillä Jokipojat on voittanut molemmat pelit kotona ja saman tempun on tehnyt myös Ketterä.

Jokipojat–Ketterä tänään klo 17 PKS Areenalla. Edullisemmat ennakkoliput hankit täältä.

Seuraa heitä:

#41 Jussi Tammela, Jokipojat

Taistelee, repii, riistää, raastaa ja lyö paikoista laattaa pussiin. Tuo kaukaloon energiaa ja menee jokaiseen tilanteeseen miljoonaa. Tärkeä pelaaja ajatellen kevättä.

#21 Rasmus Hämäläinen, Ketterä

Mestiksen maalipörssiä johtava laituri on takonut jo 30 maalia tällä kaudella. Omaa hyvän laukauksen ja ylivoimalla varsinkin vaarallinen neliön keskellä. Paukuttanut pelkästään helmikuun aikana 10 osumaa.

Tiesitkö?

– Jokipojat ja Ketterä ovat kohdanneet Mestis-historiassa yhteensä 24 kertaa. Voitot ovat 12–12.

– Jokipoikien Lassi Raitanen on pakkien pistepörssissä neljäntenä.

– Mestiksen pistepörssiä johtava Ketterä Jaakko Lantta on seitsemän ottelun mittaisessa pisteputkessa. Seitsemään edelliseen otteluun kultakypärä on iskenyt tehot 3+11.

Jokipoikien sisäinen pistepörssi:

1) Saku Kivinen 21+20=41

2) Matias Varttinen 17+24=41

3) Jaakko Kuusisto 18+22=40

4) Miro Väänänen 13+26=39

5) Lassi Raitanen 8+24=32

Ketterän sisäinen pistepörssi:

1) Jaakko Lantta 15+37=52

2) Rasmus Hämäläinen 30+13=43

3) Roope Mäkitalo 15+20=35

4) Aku Kestilä 18+15=33

5) Arttu Rämö 17+16=33

Mestis