Joensuun Kiekko-Pojat | Edustus

Miro Väänänen HIFK-paitaan – ”Kiitos Jokipojille, faneille ja kaikille tukijoille”

06.04.2020

Miro Väänänen siirtyy 1+1-vuotisella sopimuksella Helsingin IFK:n riveihin.

Sentterivelho Miro Väänänen on tehnyt 1+1-vuotisen sopimuksen HIFK:n kanssa.

– Todella hienoa päästä HIFK:seen. Kolme kautta Mestistä tuli tahkottua ja nyt se liigasopimus tuli sieltä. Upeaa päästä pelaamaan juuri HIFK:seen. Ei olisi uskonut, että juuri perinteikäs HIFK on se liigajengi johon saan sopimuksen,Miro Väänänenkertoo.

Väänänen on Jokipoikien oma kasvatti ja kiekkoillut lähes koko uransa kotikaupungissaan Joensuussa.

– Olen pelannut Joensuussa koko urani. Olen kehittynyt, ottanut steppejä ja saanut aina vastuuta. Ensimmäinen Mestis-kausi oli vaikea, mutta kahdella viimeisellä sain tulosta aikaan, Väänänen kertaa.

– Haluan kiittää Jokipoikia, faneja ja kaikkia tukijoita. Toivottavasti Jokipojat menee ensi kaudella päätyyn saakka, Väänänen sanoo.

Väänänen takoi viime kaudella ärjypaidassa 49 ottelussa tehot 13+28=41. Jo toissa kaudella taitava, luotettava ja nopea sentteri nousi Mestiksen kärkisenttereiden joukkoon.

Väänänen teki liigadebyyttinsä viime kaudella HIFK-paidassa Nordiksella TPS:ää vastaan.

Ensi kaudella Väänäsen tavoitteet ovat korkealla. Ensimmäinen tavoite on murtautua Liigan kestomenestyjän HIFK:n kokoonpanoon.

– Ensin pitää ottaa paikka pelaavasta kokoonpanosta ja pystyä pelaamaan laadukkaasti illasta toiseen, Väänänen sanoo.

Pian Helsinkiin muuttava Väänänen on viettänyt koronaviruksen jyllätessä aikaa treenaten ja kavereiden kanssa videopelejä tahkoten.

– Frendien kanssa ollaan väännetty xboxia. Välillä on kyllä aika käynyt pitkäksi, Väänänen päättää.

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Käytämme evästeitä analysoidaksemme sivuston suorituskykyä ja tarjotaksemme sosiaalisen median ominaisuuksia sekä räätälöidäksemme sisältöä ja mainoksia. Mikä teet muutoksia valintoihin, päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Käytämme evästeitä analysoidaksemme sivuston suorituskykyä ja tarjotaksemme sosiaalisen median ominaisuuksia sekä räätälöidäksemme sisältöä ja mainoksia. Mikä teet muutoksia valintoihin, päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu