Joensuun Kiekko-Pojat | Edustus

Vuoden ensimmäiseen kotiotteluun vieraita Kokkolasta

10.01.2020

Jokipojat palaa kahden viikon tauon jälkeen kotikaukaloon ja kohtaa vuoden ensimmäisessä kotipelissään samoista sijoista tappelevan Kokkolan Hermeksen.

Jokipojat ja Hermes iskevät yhteen lauantaina PKS Areenalla. Odotettavissa on kuuma kamppailu arvokkaista sarjapisteistä.

Jokipojat on sarjassa kahdeksantena ja voittanut viidestä edellisestä ottelustaan kaksi. Ärjypaidoilla on matkaa neljän parhaan joukkoon vain kolme pistettä.

Jokipojat saalisti viikon ensimmäisestä ottelustaan keskiviikkona pisteen, kun RoKi kaatoi Lappi Areenalla ärjypaidat jatkoajalla maalein 4–3. Joensuulaisten maaleista vastasi Niki Blomberg, Matias Varttinen ja Jaakko Kuusisto. Sentterivelho Miro Väänänen saalisti kolme syöttöpistettä.

Hermes on ennen perjantain SaPKo -otteluaan sarjassa viidentenä ja vain pisteen ärjypaitoja edellä. Tähtihyökkääjä Samu Markkulalla vahvistunut Hermes on neljän ottelun mittaisessa voittoputkessa.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti: Hermes kukisti Kokkolassa ärjypaidat maalein 3–1, mutta Mehtimäellä Jokipojat puolestaan murskasi jumalpaidat Miro Väänäsen ja Saku Kivisen johdolla maalein 8–2.

Jokipojat–Hermes lauantaina klo 17 PKS Areenalla. Edullisemmat ennakkoliput hankit täältä.

Seuraa heitä:

#72 Esa Lehikoinen, Jokipojat

Joukkueen kippari on tärkeässä roolissa niin kaukalossa kuin kopissakin. Pelannut vahvasti läpi kauden. Jämäkkä ja ilkeä omassa päässä, kiekon kanssa pelaa simppelisti ja laukauskin lähtee vihaisesti.

#28 Samu Markkula, Hermes

Palasi Sportista Hermeksen riveihin. Viime kaudella 63 paunaa Mestiksessä. Taitava, nopea ja työteliäs laituri. Yksi sarjan vaarallisimmista hyökkääjistä.

Tiesitkö?

– Lauantaina palkitaan ennen ottelun alkua Taavi Tiala 300. Mestis-pelin rajapyykistä (tulitäyteen 29.12 Heinolassa) ja Esa Lehikoinen 300 Mestis-ottelun rajapyykistä (tuli täyteen 4. tammikuuta Tampereella)

– Jokipoikien kultakypärä Matias Varttinen lähtee iltaan kuuden ottelun mittaisessa pisteputkessa ja neljän ottelun mittaisessa maaliputkessa.

– Jokipoikien Miro Väänänen on seitsemän ottelun mittaisessa pisteputkessa.

Jokipoikien sisäinen pistepörssi:

1) Matias Varttinen 13+17=30

2) Jaakko Kuusisto 13+14=27

3) Miro Väänänen 7+20=27

4) Joonas Larinmaa 5+19=24

5) Saku Kivinen 13+8=21

Hermeksen sisäinen pistepörssi:

1) Sebastian Moberg 3+22=25

2) Eetu Paasovaara 3+18=21

3) Jerry Sammalisto 5+15=20

4) Juuso Ketola 2+18=20

5) Sampo Paulaharju 14+5=19

Mestis