Joensuun Kiekko-Pojat on tehnyt mielenkiintoisen pelaajasopimuksen tulevaksi kaudeksi Ukrainan maajoukkuepuolustaja Yevgenii Ratushnyin kanssa. Sopimus on mallia 1+1 vuotinen.
22-vuotias ja 196cm pitkä Ratushnyi on pelannut isossa roolissa Ukrainan maajoukkueessa yhteensä 11 ottelua. Päättyneellä kaudella isokokoinen puolustaja pelasi Ukrainan pääsarjaa Dnipro Kherson joukkueessa 29 ottelua ja teki niissä tehopisteet 5+22=27. Ratushnyi palkittiin Ukrainan sarjan parhaana puolustajana. Puolustaja edusti myös keväällä maataan 1.divisioonan B ryhmän MM-kisoissa.
Seuran manageri Jaakko Lipponen ja Yevgenii Ratushnyi kommentoivat sopimusta seuraavanlaisesti.
- Näimme heti, että saadaan pelillisesti hyvä vahvistus joukkueeseen jolla iso potentiaali olla omassa roolissa sarjan paras puolustaja. Lisäksi maailman tilanteesta johtuen haluamme auttaa häntä harjoittamaan ammattiaan jääkiekko ammattilaisena meillä Joensuussa, kertoo manageri Lipponen.
- Ratushnyin on isokokoiseksi erittäin hyvin liikkuva puolustaja, joka pystyy pelaamaan myös kiekolla. Hän oli päättyneellä kaudella Ukrainan maajoukkueen parhaita puolustajia. Lisäksi hän omaa puolustajalle tärkeimmän taidon eli puolustuspelitaidon, päättää Lipponen.
- Olen erittäin iloinen saadessani olla tulevaisuudessa osa tätä joukkuetta. Uskon todella, että voin pelilläni auttaa joukkuetta tulemaan paremmaksi. Olen kuullut Joensuusta ja seurasta paljon hyvää. Nähdään elokuussa!, päättää Ratushnyin.